Anteeksi mutta mitä helvettiä?

Oon huomannut, että viimeaikoina Suomalainen media on ollut jotenkin erityisen masentava. Kaikista julkisuuden henkilöistä etsitään pienimmätkin virheet, ja kirjoitetaan niistä, niinkun ne olisi isojakin skandaaleja. Keski-ikäiset miehet kirjoittavat päivittäin juttuja rannalla päiväänsä viettävien naisten selluliiteistä, tai paidanläpi paistaneista rinnoista. Jopa pienistä lapsista puhutaan hyvin seksistisesti, ja heidän pukeutumistaan voidaan arvostella liian paljastavaksi tai seksikkäksi.

Anteeksi mutta mitä helvettiä?

Maailmasta kyllä halutaan tehdä parempi, mutta sen eteen ei olla valmiita tekemään mitään. Tietysti on vain helpompaa olla tämmöinen tyypillinen Suomalainen, ja mennä muiden ihmisten mielipiteiden mukana. Osoitella niitä samoja lihavia reisiä mitä muutkin osoittelevat, katsoa vierestä muiden kärsimystä ja olla ojentamatta kättä sille, joka sitä tarvitsisi. Mutta minä itse en vain henkilökohtaisesti ymmärrä sitä, että monet nykyajan ihmiset olettavat itse saavansa kaiken avun ja hyväksynnän sitä tarvittaessa, mutta eivät itse ole valmiita tekemään samaa muille.

Kaikista hulluinta tässä on se, että koko maamme kuuluisimmat lehdet ovat niitä, jotka meille tätä maailmankuvaa ja asennetta syöttävät. Miksi ne, joilla olisi vaikutusvaltaa levittää positiivista sanomaa, päättävät vain keskittyä virheiden etsimiseen? Vaikka tottahan se on, eiväthän jutut saa tarpeeksi lukijoita ilman skandaalista ja seksististä sisältöä. Jopa instagram-kuvat keräävät enemmän tykkäyksiä, jos vilauttaa vähän enemmän kun yleensä.  Ymmärrän.  Siihenhän meidät on opetettu.

Meidän täytyy olla kaikinpuolin täydellisen muotin mukaisia; hoikkia, kauniita, massamuodin mukana meneviä heteroita, joita kiinnostaa pokemon go ja mikä tahansa muu in oleva asia. Tytöt saavat pukeutua miten tahansa, ja pojat vain kaikkeen poikamaiseen. Kukaan ei saa kuitenkaan näyttää liikaa ihoa - muuten huoran leima isketään suoraan otsaan. Ole oma itsesi, mutta älä ole kuitenkaan liikaa. Sääntöjen punainen lanka on niin solmussa, että sen seuraaminen on täyttä ajanhukkaa. Voi kunpa kaikki sitä etsivät vain ymmärtäisivät sen.

Mun inspiraatio tämän postauksen kirjoittamiseen oli Saara Aalto, jonka X factor UK bootcamp esityksestä kirjoitettiin todella hermoja raastavia juttuja. Menkää hyvät toimittajat itse tavoittelemaan unelmianne, älkääkä kirjoitelko kateellisena valheita sivutolkulla! 

En vain jaksa enää edes yrittää ymmärtää :D

Ollaan edes me täällä mukana tekemässä tästä maailmasta hieman hyväksyvämpi, positiivisempi ja laajakatseisempi paikka! Mä lupaan, on paljon siistimpää olla se omat mielipiteet omaava ja omia teitään kulkeva tyyppi, kun se, joka vain arvostelee ja etsii virheitä muista ihmisistä ♥